Martin Raab
Head of Public Communication and Group Media Spokesman, global
"Moderni arkkitehtuuri heijastaa pyrkimystämme läpinäkyvyyteen, laatuun, vastuullisuuteen ja asiakasläheisyyteen", Endress+Hauser Italian toimitusjohtaja Ivano Mazzoletti kertoo uuden rakennuksen virallisissa avajaisissa. Seremonia oli suunnattu kunniavieraille hallituksen ja teollisuuden piiristä samoin kuin Endress+Hauserin johdolle ja työntekijöille. Milanon esikaupungissa sijaitseva kolmikerroksinen rakennus on noussut puistomaiseen ympäristöön ja sen lattiapinta-ala on peräti 6 000 neliömetriä.
Samalla kun noin 130 työntekijän joukko nauttii nykyaikaisesta toimistoympäristöstä, asiakkaita varten on käytettävissä erinomainen infrastruktuuri esittely- ja koulutustiloineen, auditorioineen ja ravintoloineen. Rakennuksessa on lisäksi kaksitasoinen maanalainen pysäköintihalli. "Uuden rakennuksen avulla voimme täyttää koti- ja ulkomaisten asiakkaidemme tarpeet aiempaakin paremmin", Ivano Mazzoletti korostaa. Hän suunnittelee asiakaskoulutusohjelmien laajentamista ja lopulta kalibrointipalvelujen lisäämistä.
Toimitusjohtaja on ylpeä energiaa säästävästä rakennusteknologiasta, joka sisältää jäähdytystä ja lämmitystä tukevat geotermiset anturit sekä katolle sijoitetun sähköä tuottavan aurinkokennoyksikön. Sadevesi kerätään talteen ja käytetään huoltovetenä. Massiivinen julkisivu samoin kuin rakennuksen edistynyt automaatio, jolla ohjataan myös sälekaihtimia, tuovat lisää energiansäästöä.
"Pienensimme energiankulutustamme 60 prosentilla vanhaan pääkonttoriin verrattuna", Ivano Mazzoletti sanoo. "Kolme neljäsosaa energiasta saadaan uusiutuvista energialähteistä." Endress+Hauser on toiminut Italiassa jo vuodesta 1974. Maa on tuottavuudella mitattuna yksi globaalisti toimivan konsernin suurimmista markkinoista. Myyntikeskuksessa työskentelee 188 työntekijää, joista 50 kunnossapito-osastolla.
Cernusco sul Navigliossa, lähellä Milanoa toimivan pääkonttorin lisäksi yrityksellä on myyntipisteet Venetsiassa, Torinossa, Modenassa, Maceratassa ja Roomassa. Etelä-Italiassa, Sardiniassa ja Sisiliassa toimitaan edustajien kautta.
Tiedoston koko: |
3 MB |
Tiedoston nimi: |
Endress_Hauser_inauguration_italy_17_05_2016.zip |
Ota seuraavat lehdistötiedotteet ja uutiset vastaan suoraan sähköpostiisi. Pysy ajan tasalla ja liity Endress+Hauserin lehdistölistalle.
Martin Raab
Head of Public Communication and Group Media Spokesman, global